|
 WWF eli Maailman luonnonsäätiö on myöntänyt Innolink Research Oy:lle Green Office -merkin käyttöoikeuden 9.12.2009. Kuluneen vuoden aikana Innolink on kehittänyt toimintaansa kokonaisvaltaisesti ympäristöystävällisempään suuntaan, lisännyt henkilöstönsä ympäristötietoutta ja luonut toimistoilleen ympäristöohjelman, joka ottaa huomioon kestävään kehitykseen tähtäävän ympäristönäkökulman yrityksen arjessa. Vihreät arvot päivittäisessä toiminnassa huomioimalla Innolink paitsi pienentää yritystoiminnan aiheuttamaa ekologista jalanjälkeä, saa myös aikaan konkreettisia säästöjä karsimalla pois turhaa ja harkitsematonta kuluttamista.
WWF:n Green Office on kaikenkokoisille toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu, jonka avulla työpaikat vähentävät ympäristökuormitustaan, kehittävät toimintojaan, hidastavat omalta osaltaan ilmastonmuutosta ja saavuttavat sitä kautta myös tuntuvia säästöjä energia-, materiaali- ja matkakustannuksissa. Mukana verkostossa on tällä hetkellä noin 150 organisaatiota, joista 90 on jo läpäissyt WWF:n tarkastuksen.
Green Office –merkin käyttöoikeuden saamisen edellytyksenä on toimiston ympäristöauditointi, kirjallinen ympäristöohjelma ja valitut indikaattorit, joille asetettujen tavoitteiden täyttymistä seurataan vuosittaisessa ympäristökatselmuksessa. Innolinkin valitsemia indikaattoreita tavoitteilleen ovat sähkönkulutuksen kokonaisvaltainen vähentäminen, yksityisautoilun vähentäminen työliikenteessä sekä paperinkulutuksen vähentäminen. Kehitystyössä on mukana koko yrityksen henkilöstö.
Innolink lajittelee toimistojätteensä ja kopioi tai tulostaa vain välttämättömimmät asiakirjat, nekin aina 2-puolisena. Innolink suosii julkisia kulkuvälineitä työ- ja työmatkaliikenteessä sekä ohjeistaa työntekijät sammuttamaan valot ja sähkölaitteet toimistolta aina silloin kun niitä ei tarvita. Periaate ”paras jäte on syntymätön jäte” ohjaa ostotoimintaa, esimerkiksi kertakäyttöisistä astioista on Innolinkillä luovuttu kokonaan. Ympäristöarvoihin positiivisesti vaikuttamalla henkilöstön toivotaan saavan kipinän työpaikalla opittujen käytäntöjen siirtämiseen myös kotioloihinsa ja toteuttavan kestävän kehityksen periaatteita omassa arjessaankin. Kestävän kehityksen periaatteella tarkoitetaan ympäristön huomioonottamista niin ekologisesta, sosiaalisesta kuin taloudellisestakin näkökulmasta, mikä käytännössä toteutuu pieninä ja suurempina energiaa ja vettä säästävinä toimenpiteinä, päästökuorimitusta vähentävänä tehokkaana liikkumisena ja ympäristön huomioonottavina kulustusvalintoina.
Eeva-Maria Lisko www.wwf.fi/greenoffice www.wwf.fi/yritykset/green_office/green_office_toimistot.html |
|
|
|